Markkinoinnin työharjoittelu Espanjan auringossa

Julkaistu:
2.8.2024
Kirjoittaja:
Mariel Rimpelä
Markkinoinnin työharjoittelu Espanjan auringossa

Kulttuurituotannon opiskelija Mariel Rimpelä kirjoitti blogin markkinoinnin harjoittelustaan Wannadolla:

Rakastan matkustelua ja minua on kutkutellut haave ulkomailla asumisesta. Ihan vielä en ollut suunnitellut lähteväni ulkomaille töihin, sillä koin epävarmuutta omasta kielitaidostani ja siitä että pärjäisinkö yksin reissussa. Päätin kuitenkin laittaa hakemuksen Wannadolle ja onneksi tein niin sillä se oli varmasti yksi elämäni parhaimpia päätöksiä!

Opiskelen kulttuurituottajaksi Turun Humanistisessa Ammattikorkeakoulussa monimuotototeutuksella ja toteutin markkinoinnin harjoittelujaksoni Wannado marketingin sisällöntuotannon parissa. Minulla oli kokemusta alalta jo ennen harjoittelun alkua, sillä aloitin noin kolme vuotta sitten päivittämään omaa somea tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Viime syksynä aloitin myös Tiktokkiin suunnitelmallisen sisällöntuotannon. Pyrin olemaan jatkuvasti perillä siitä, millainen sisältö resonoi kohderyhmäni kanssa ja mitä kannattaisi seuraavaksi julkaista. Olen saanut mahtavia yhteistyökumppaneita sekä päässyt ihaniin tapahtumiin onnistuneen sisällöntuotannon ansiosta.

Urahaaveita ja oivalluksia 

Harjoittelun aikana mietin paljon, mihin suuntaan haluan viedä elämää ja työuraani. Olin jo jonkin aikaa haaveillut ammatista sisällöntuotannon ja markkinoinnin parissa, sekä ajatus lämpimään muutosta kiehtoi minua. Lähtiessäni yksin ulkomaille harjoitteluun, sain vahvistusta unelmiini. Huomasin haluavani todella kehittää osaamista markkinoinnin parissa. Aloin myös entistä enemmän luottamaan omiin kykyihini ja minäpystyvyyteen. Harjoittelun aikana löysin omia vahvuuksiani työn ja muun arjen parista, mutta myös niitä asioita joita haluan vielä päästä kehittämään.

Uutta oppimassa

Maaliskuun 1. päivänä aloitin harjoitteluni Wannadolla Fuengirolan toimistolla. Jännitys harjoittelun alkamisesta raukesi pian, kun huomasin Wannadolaisten olevan super mukavaa ja rentoa porukkaa. Pian myös huomasin harjoittelun olevan parempaa mitä olisin osannut kuvitellakaan. Sain itse vaikuttaa työaikoihin ja toivoa mitä haluaisin päästä oppimaan. 

Koska halusin oppia mahdollisimman paljon uutta, valitsin sellaisia työtehtäviä, joita en pääsisi normaalisti arjessa treenaamaan. Nyt saisin ohjausta uusien asioiden oppimiseen ja minulla olisi reilusti aikaa harjoitella niitä omaan tahtiini. 

Harjoitteluni aikana pääsin tekemään monipuolisia työtehtäviä Wannadon markkinoinnin parissa, kuten someen ideointia ja julkaisua eri kanaviin, kuvapankin täydennystä ja markkinoinnin kuvituksia eri työkaluilla. Lisäksi olen oppinut paljon uutta muun muassa tekoälyn työkalujen ja Adoben ohjelmien parista. Pääsin myös osallistumaan asiakasprojekteihin sisällöntuotantoon ja verkkosivujen päivitykseen. Tein esimerkiksi kuvapohjia ja videoita Canva-ohjelmalla, sekä erilaisia tehtäviä WordPress-alustalla. Harjoitteluni aikana sain paljon uutta näkökulmaa ja oppeja yrityksen sisällöntuotannosta ja aina tarvittaessa sain ammattitaitoista ohjausta työtehtäviini.

Arkea harjoittelussa ulkomailla

Parasta harjoittelussa oli sen joustavuus ja rento työilmapiiri. Saatoin kesken työpäivän käydä rannassa kävelyillä tai syömässä. Nautin Espanjassa paljon ulkoilusta ja tein töiden jälkeen päiväretkiä lähikaupunkeihin. Ehdin käymään esimerkiksi Marbellassa, Mijaksessa, Rondassa, Málagassa ja Benalmádenassa. Espanjassa elin aiempaa enemmän hetkessä ja arki oli täynnä kivaa tekemistä.

Espanjassa oli koko harjoitteluni ajan erinomaiset kelit, lämpötila pysyi 20 asteen paikkeilla ja mukaan mahtui myös muutama lähemmäs 30 asteen hellepäivä. Olen huomannut, että lämmin ja aurinkoinen sää vaikuttaa todella paljon omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin positiivisesti. Hyvät kelit ovat houkutelleet myös liikkumaan paljon ulkona, sekä rentoutumaan auringossa. Parempi hyvinvointi arjessa heijastuu ehdottomasti myös työelämään luovuutena ja työmotivaationa.

Fuengirolan suuri suomalaisyhteisö mahdollisti tutustumisen muihin täällä työskenteleviin ihmisiin, ja sain uusia ihania kavereita. Oman kokemukseni perusteella täällä Espanjassa työskentelevät suomalaiset pitävät yhtä ja ovat toisilleen mukavia. Koen myös, että Espanjan suomalaiset tutustuvat helpommin toisiinsa. Intohimo matkailua ja ulkomailla asumista kohtaan tuo automaattisesti puheenaiheita ja yhdistäviä tekijöitä.

Arki Espanjassa sai minut haaveilemaan ulkomaille muutosta entistä enemmän. Vaikka toisaalta Suomeen onkin mukava palata kesäksi kotiin perheen, ystävien ja harrastusten pariin.

Kielitaidon kehittyminen

Oli helpottavaa aloittaa työskentely ulkomailla suomalaisessa yrityksessä, sillä sain mahdollisuuden harjoitella kielitaitoa matalalla kynnyksellä. Espanjassa asuessani pääsin toki kehittämään arkista englannin käyttöä, mutta olen myös opetellut espanjan perusteita ja harjoitellut niitä esimerkiksi kaupassa käydessäni. Lisäksi olen saanut mahdollisuuden kehittää parempaa englannin osaamista töissä, esimerkiksi blogitekstien käännösten parissa.

Mitä harjoittelun jälkeen tapahtuu?

Harjoitteluni sai mahtavan loppuhuipennuksen, kun minulle tarjottiin jatkoa Wannadon markkinoinnin parissa!

Olen super iloinen tästä mahdollisuudesta! Siistiä päästä työskentelemään enemmän markkinoinnin ja sisällöntuotannon parissa. 

Uskon, että työn ja opiskelun yhdistäminen tukee toisiaan ja täydentää osaamistani monipuolisesti. Uskon, että työssä oppimani käytännön kokemukset rikastuttavat opintojani ja päinvastoin. Tämän ansiosta saan varmasti uutta näkökulmaa ja taitoja myös omien somekanavien kehittämiseen.

Tsekkaa myös nämä blogit