Irina Viitala
International Growth

Kohtuullisen vilkashenkisenä visionäärinä olen äärimmäisen hyvä täyttämään kalenterini toinen toistaan mielenkiintoisemmilla ideoilla, ihmisillä, projekteilla ja vastuutehtävillä, joten on ollut pakko muotoutua ajanhallinnan, kaaosteorian ja delegoinnin mestariksi.

Näinkin nuoreksi keski-ikäiseksi liikenaiseksi olen ehtinyt reilun parinkymmenen vuoden työurallani pyörimään laaja-alaisesti markkinoinnin, myynnin, asiakaspalvelun ja viestinnän tehtävissä. Näistä kaikista on kertynyt kokemusta kultaisessa nuoruudessa ensin operatiivisella tasolla ja sittemmin jo pitkälti toistakymmentä vuotta pomohenkilönä & konsulttina kehittäen, tuottaen ja kouluttaen. Omia firmojakin on kerääntynyt tähän mennessä pieni kourallinen – niitä on tullut ja mennyt, joten kaikenkattava yrittäjyyden korkeakoulu on kaikilta osin suoritettu. Ja myös ne yritysviestinnän opinnot.

Nykyisin inspiroidun liike-elämän ongelmanratkaisusta, kansainvälistymisen haasteista, moniulotteisista keskusteluista sekä tietenkin ajanhallinnan ja hyvinvoinnin masterclass-kikkailuista! Olen into pinkeänä, kun keksin aamulenkillä uuden tavan tehdä jonkin asian entistä ketterämmin. Muotoilla olemassa olevaa paremmaksi.

Espanjan Aurinkorannikolla enimmäkseen majailevana tulen onnelliseksi palmujen katselusta – mutta myös huomatessani työyhteisöni edistyvän, asiakkaiden firmojen kasvavan ja ilon määrän lisääntyessä lähipiirissäni. Ja ainiin! Kaikkien edellä mainittujen toimien ja mielenkiinnon kohteiden ohella toimin myös Espanjan suomalaiset yrittäjät ry:n puheenjohtajana, edistäen suomalaisten yrittäjien mahdollisuuksia täällä auringon luvatussa maassa.

One life, live it!

#Supervoimat

__wf_reserverad_ärva
Vienti ja kansainvälinen kasvu - Monipuolinen kokemus pk-yritysten laajentumisen tukena
__wf_reserverad_ärva
Toiminnan käynnistäjä - Ei mikään käsienheiluttelijakonsultti, vaan konkretian ystävä
__wf_reserverad_ärva
Verkostot - Yllättävän laajat verkostot Eurooppaan, USA:an, virkamiehiin ja päättäjiin